Meillä käy tänä päivänä vieraita laidasta laitaan. Esimerkiksi kiireisiä business elämän edustajia, elämyksiä ja rauhaa etsiviä ulkomaalaisia, työhyvinvintiansa parantavia ryhmiä ja myös perheitä. Kaikkia yhdistää halu löytää ajatuksilleen rauhaa luonnon parista ja kokea kiireettömyyden tunnetta. Tunnistan joskus itseni vanhasta elämästäni, kun vieras kysyy "mitä seuraavaksi". Toki meiltä löytyy aina se seuraava asia. Vaikkapa lumiukon teko.

Uskon lujan vahvasti luonnon parantavaan voimaan monilla eri tasoilla. Kerron taas esimerkkejä. Metsä tarjoaa kontrasteja ja vihreän eri sävyt rauhoittavat sielua. Raikas ulkoilma on helppoa hengittää ja tuo syvemmän unen. Metsämaasto on katua vaikeampi askeltaa ja tuo varmuutta liikkumiseen, sekä tasapainoon. Kahvi ja terveellinen ateria (täältä et roskaruokaa saa) maistuvat taatusti tulilla maukkaammalta kuin työpaikan ruokalassa. Rosoinen männynrunko tai kallio tuntuvat käsissä mukavalta, aikalailla erilaiselta kuin tietokoneen hiiri tai auton ratti. Meillä voi kulkea aistien luonnossa ja opastamme, sekä treenaamme eri aisteja. Vaikka savun tuoksua, sammalta paljaan jalan alla tai juuri valutetun koivunmahlan makua.

Meillä kävi alkuviikosta henkilö, joka on opiskellut ja tutkinut ihmisten suhdetta luontoon. Ja erityisesti miten monet ovat erkaantuneet luonnosta. Osaatko sinä olla yksin metsässä aistien ja miettien tuntemuksiasi? Ilman, että otat kännykän taskusta, otat kuvan, tsekkaat facebookin ja instagramin, sekä tietysti watsupin. Väliin vielä tarkastat amppareista tuoreet uutiset ja onko twitteriin tai meiliin tullut kiinnostavia viestejä. Mitä teemme kaikella sillä informaation tulvalla jota jatkuvasti saamme? Minulla ei ainakaan ole siihen vastausta. 1990-luvun lopussa työskentelin hienon, nyt jo edesmenneen herrasmiehen kanssa, joka oli ammatiltaan kiireinen juristi. Hän teki työtä vuorotta ja teki vaativan työnsa kovin hyvin. Itseään säästämättä. Kesäisin hän lähti aina samalla joelle keski-Suomeen perhokalastamaan. Aina samaan paikkaan. Satuin kerran pääsemaan vieraaksi kyseiseen yksityiseen koskeen. Se oli ihan kiva koski ja kalaakin tuli jonkin verran. Mutta se ei ollut pääasia. Pääasia oli se, että siellä ei ollut siihen aikaan kännykälle kenttää! Ei siis lainkaan. Ymmärsin saman tien miksi kokenut juristi vietti siellä muutaman viikon kesästä. Pystyi keskittymään oleelliseen, jokeensa.

Sama henkilö, joka tutkii ihmisen suhtautumista luontoon toi esille toisen merkittävän seikan. Tilan tunteen. Kiertelimme eri paikkoja lähimaastossa ja kysyin lopuksi tuvassa mitä vieraani tuumasivat. Hetken mietittyään toinen sanoi; "täällä on tilaa ajatuksille". Niin, mäen päältä näkee kauas, rannassa on mainiota pysähdypaikkoja ja tuvassa (missä tätä juuri kirjoitan) on katto korkealla. Sekä raitis, taatusti ilman homeitiöitä oleva ilma. Täällä on avaruutta ja ulkoilmaa tuoreille ajatuksille. Tiedän sen kokemuksesta, kun aikanaan jo vuosia sitten kahlasin raskaidenkin ajatusten läpi selkeyteen. En ainakaan itse olisi saanut varmuutta omalle tuntemattomalle polulleni muualta kuin metsästä, luonnosta ja katsomalla riittävän kauas. Ei maahan.

Jussi Jaakkima

Utsjoki / Ilola

ps. alla kuva miltä metsän keskellä oleva kallio voi näyttää.