Erämiehen kahdeksan vuodenajan mukaan syksy nyrjähtää syystalveen marraskuun puolessavälissä. Itse pidän kyllä kovastikin syksystä ja monestakin syystä. Syksy on tietyllä tavalla luopumisen aikaa ja samalla se ilmentää vahvasti pysyvyyttä. Syksyllä luovutaan pitkälti valosta, vehreydestä ja lämmöstä. Metsä ja luonnon peruselementit kuitenkin pysyvät ja tuovat meille kaivattua elämän vakautta.

Neljällä aistilla

Katselen paraikaa hirsisen päärakennuksemme tuvasta ulos pimenevään iltaan, Susi-kissamme nukkuu sohvalla. Sade kastelee väkevästi maata ja sitä myötä luonnon vesivaranto kasvaa. Olen koittanut viime päivinä aistia syksyä kaikilla aisteilla. Mitä siitä on minulle jäänyt mieleeni?

Mitä kuulen?

Pidän paljon soutamisesta ja soudan melkein päivittäin reilun parin kilometrin aamurupeamani. Päätin tarkkaan kuunnella mitä syksyn ääniä hiljenemässä metsässä ja pienellä järvellä oikein kuulen. Ensimmäiseksi havainnoin airojen hiljaisen ja vakaan, itseasiassa kovinkin kodikkaan äänen järven pinnassa. Kuulen juuri hiljakseen heräilevän tuulen kietoutuvan rantakuusien ympärille ja koskettavan niiden vahvoja oksia. Aistin erääseen koivuun jääneiden muutaman lehden hiljaisen kahinan. Kaukaa kuulen muutaman korpin pitämää “naukumista ja kulauttelua” niiden kisaillessa keskenään taivaalla. Niin ja kun oikein pinnistelin, kuulen tiaisparven hiljaista ääntelyä niiden etsiessä puista kohmeisia hyönteisiä.

Miltä syksy näyttää?

Mitä sitten näen ympärilläni? Mäntyjen ja kuusien eri vihreän, harmaan, oranssin, keltaisen ja ruskean sävyt. Lehdettömien koivujen, haapojen, leppien ja pihlajien kalvakkaat ja paljaat rungot. Syvänvihreän sammaleen ja läpimärän maaston. Taivas on epätasaisen kuulaan harmaa ja välillä auringonsäteet viistävät matalalla leijailevan sumupilven lävitse. Valo viistää viuhkamaisia valopesäkkeitä ilmaan, hieman epätodellisen näköisiä. Veden pinnassa on vielä muutamia pian maatuneita vesikasveja, jotka hajoavat veteen. Yöllisen pakkasen jälkeen rannassa on riitettä.

Syksyn ilma on helppoa hengittää

Kävellessäni järveltä pois tunnen paljon nähneiden retkikenkieni alla märän maan liukkauden. Kuin salaa alkava vihmasade kastelee kasvojani ja viilentää niitä soudun jäljiltä. Tunnen myös kevyen tuulen ihollani ja jotenkin se tuntuu ihan hyvältä. Ilma on happirikasta ja raikasta hengittää. Tuuli on ja pysyy, riippumatta vuodenajoista. Kesän kuumuudessa se viilentää mukavasti. Syksyllä hirvipassissa tuuli saa hytisemään iskiessään painavalla voimalla paikallaan kyyhöttävään metsästäjään. (Teksti jatkuu kuvien jälkeen).

Onko syksyllä makua?

Miltä syksy sitten maistuu? Syksy maistuu kuumalta pannukahvilta, paistetuilta suppilovahveroilta tai viimeisiltä puolukoilta. Syksy tuoksuu sateelta ja märiltä lehdiltä. Märän suomaan tuoksu on vaikuttava ja minulle siitä ryöpsähtää muistoja lapsuuden metsäretkistä mieleeni. Enää ei syksyisin polteta haravoituja lehtiä, harmi sinänsä. Lehtikasan poltosta tuleva hieman makeahko savunhaju tuo lähtemättömsäti mieleen nuoruuden haravointitalkoot mehutaukoineen ja nakinpaistoineen. Meillä oli pihamaalla aikamoinen määrä suurikokoisia koivuja lehtiä tuottamassa.

Älä siis välitä, vaikka on pimeää, sataa ja tuulee. Iske kunnon sateenpitävät vaatteet päälle ja mene ulos. Nauti ja aisti syksyä kaikilla aisteillasi. Syksy on luopumista ja samalla se kuitenkin rauhoittaa.

Syysterveisin,

Jussi Jaakkima
Råmossan tilan isäntä
jussi.pekkinen@ramossa.fi
Ilolan kylä, Porvoo