Kaikenlaista hommaa keskellä metsää.

Tässä on mainio parisen viikkoa takana ja päärakennuksen tuvassa on riittänyt porukkaa. Kaukaisimmat vieraat olivat Etelä-Koreasta, ensi kertaa Suomessa. Meidän tehtävänä oli tarjota luonto- ja saunakokemus heille. Onnistuttiin kyllä ihan kivasti. Erityisesti syksyisestä ja pimenevästä metsästä heidän itse poimimat suppilovahverot kruunasivat päivän. Käy katsomassa Råmossan Instagramista tunnelmat, näkyy myös etusivullamme alhaalla. Kova juttu oli myös rannan nuotipaikalla nokipannukahvit ja mustikkapiirakka. Luonnollisesti sauna oli päivän kohokohta. Illalla nauravat ja saunapuhtaat vieraat saivat tuvassamme ilolaisesta hirvestä tehtyä karjalanpaistia. Eräs vieraista tahtoi muuttaa Suomeen, sopiihan se!

Outilla oli vieraana jokin aika sitten pariisilainen toimittaja, alkuun Pellinki ja sitten tänne metsään. Julia ja Outi näkivät tienposkessa tänne tultaessa kaksi hirveä ja myöhemmin näkyivät taivaalla leiskuvat revontulet. Juliakin sai vahvaa kahvia, Outin tekemää sienipiirakkaa herkkutateista ja mustikkapiirakkaa. Jutun oppi ja juoni on siinä, että meille ehkä itsestäänselvät “normaalit” luontokokemukset riittävät vallan mainiosti ulkomaalaisille vieraille. Aitous, sydämellisyys, harkitut yksityiskohdat ja luontomme riittävät. Kahvin pitää olla tuoretta ja vahvaa. Kertakäyttöastioita ei pidä käyttää ja luonnollisesti ekologisuus, sekä kierrätys pitää hoitua aivan luonnostaan.

Muutoin ovat päivämme täyttäneet kotimaiset kokousryhmät. Näissäkin pätevät ihan samat lainalaisuudet; perinpohjainen valmistelu, yksityiskohdat ja hyvä ruoka ovat etusijalla. Ja tuoreet fläppitussit ja toimiva AV-projektori. Olen nyt tässä viime aikoina oppinut melkoisen hyvin myös tuon nuotiokahvin keittämisen. On muuten yksi mukavimmista hommista isännän aika laajassa toimenkuvassa.

Hirvestyskausi alkoi viime lauantaina ja meillä meni aloitusjahti tällä kertaa ihan putkeen. Nyt pitääkin mennä lahtivajaan paloittelemaan saalista pakastinkuntoon (meni muuten viisi tuntia). Saadaan sitten jatkossakin vieraillemme ilolalaista luomulihaa. Tällä kertaa paloittelussa menee kyllä tovi, onneksi saadaan iltapalaksi hiljalleen keitettyä hirvensydäntä vahvalla kahvilla.

Tämä lämpöaalto on raikas poikkeama normista. Hirvikärpäset kuolivat syyskuun pakkasissa ja ulkona voisi olla shortseissa. Kyllä kelpaa ulkoilla!

Jouluksi meillä on tarjolla mainio Metsän Pikku joulut, käyhän tsekkaamassa http://www.ramossa.fi/pikkujoulukokous. Käyhän varaamassa omasi!

Seuraava blogi 29.10.

Jussi Jaakkima

Ilola / Utsjoki

FI
EN